Yhtä kokemusta rikkaampana

Palasin eilen pikaiselta pyrähdykseltä Libanonista kotiin Zürichin kupeeseen. Olipa upea matka, vaikka kestikin vain muutaman päivän. Lensin perjantaina Beirutiin 16-vuotiaan poikani kanssa. Beirutin lentokentällä meitä oli vastassa poikani libanonilainen koulukaveri. Yöllä ajoimme Beirutista Bekaan laaksossa olevaan pienehköön kaupunkiin nimeltä Chtaura. Liikenne oli yhtä kaaosta, mutta kuitenkin joustavaa. Torvet soivat, mutta yhtään keskisormea en nähnyt ; D Suurimman "ongelman" öisessä liikenteessä aiheuttivat vanhat, ylikuormitetut kuorma-autot ja rekat. Tie oli huonossa kunnossa, osittain vuoden 2006 pommitusten jäljiltä. Muutaman kerran meidät pysäytettiin vartioaseman kohdalla. Ei mitään vakavaa, tsekkasivat vain että autossa olevilla on turvavyöt. Turvavöiden käyttöpakko on astunut Libanonissa voimaan suhteellisen vähän aikaa sitten. Meitä vastassa olleet "paikalliset" tiesivät vartioasemien sijainnin ja turvavyöt he laittoivat päälle ainoastaan lähestyttäessä tsekkaus paikkoja. Turvallisesti pääsimme perille lämpöisessä, pimeässä yössä.

Pari päivää kiertelin Bekaanlaaksoa paikallisen isäntäperheen rouvan kanssa. Tosi upea ja ilmastollisesti miellyttävä paikka. Miellyttävä tuuli viilensi auringon lämmittävää ihoa. 

Sunnuntaina illansuussa lähdin yksin Beirutiin, tarkoituksenani tutustua tuohon sodan runtelemaan kaupunkiin vähän tarkemmin. Löysin mukanvan pikku hotellin yhdeltä  kuuluisan Hamra streetin poikkikadulta. 

Maanantaina heti aamiaisen jälkeen lähdin kiertelmään Beirutia. Löysin kadulta tosi hyvän ja kielitaitoisen taksikuskin, auto oli uusi ja ilmastoinnilla varustettu. Kuski vei minut aina haluamaani kohteeseen ja kun tarvitsin häntä niin ei tarvinnut kuin soittaa ja kuski oli hetken kuluttua viemässä minua toiseen kohteeseen. 

Tiistaina isäntäperheeni kuljettaja tuli hakemaan minua päivän retkelle rannikolle Beirutin yläpuolella olevaan kaupunkiin nimeltä Byblos (Jbail). Kuljettaja toimi kaupungissa oppaanani ja matkalla kertoi sotaisan vuoden 2006 tapahtumista sekä selvitti millainen asema esim Libanonin palestiinalaisilla on Libanonissa tänä päivänä. Upea päivä; pyrähdys merellä, lounaaksi rantaravintolassa grillattua tuoretta kalaa. Päivän päätteksi kävin vielä tutustumassa ristiretkeilijöiden linnan raunioihin.

Ei matkani ollut pelkästään maisemien ja raunioiden ihastelua, vaan myös kunnon shoppailun sain sovitettua ohjelmaan. Beirutissa se oli jopa helppoa, sillä kaupungissa on useita TODELLA upeita ostoskeskuksia. Suomen ja jopa Sveitsin ostarit jäävät toiseksi.  Yhtenä iltana rankan päivän jälkeen hemmottelin itseäni hotellin vieressä olevassa "salongissa" käsi- ja jalkahoidolla sekä hieronnalla. Salonki on vähän liioiteltu ilmaisu ko paikalle. Salongin omisti Aunt Jessy ja töissä oli varmaan siskon/veljen tyttö kauko-idästä sekä huivipäinen libanonilais rouva. Palvelu oli hyvä, vaikka puitteet lähes surkeat. 

Päiviä ja välillä öitäkin rytmitti ajoittaiset sähkökatkokset. Eipä ne tuntuneet kuitenkaan paikallista väestöä häiritsevän. Töiden tekeminen ja kaupan käyminen lopetettiin siksi aikaa kun katkokset kestivät. 

Vaikka Beirutin liikenne on yhtä kaaosta, meteli kova, paikat vähän rempallaan jäi matkasta todella hyvä mieli. Libanonissa osataan ottaa asiat ja elämä vastaan sellaisena kuin se tulee.  

Kotiin tulin yhtä kokemusta rikkaampana ja iloisena siitä että lähdin poikaani "saattamaan" ystävänsä luokse Libanoniin.