
Miltäs kuulostaisi, päivä Italiassa, punainen ferrari ja auringonpaiste.....
Pari viikkoa sitten meidän perheen miehet ajoivat Milanoon ja vuokrasivat päiväksi ferrarin käyttöönsä. Itse asiassa, päivä ferrarin kanssa oli syntymäpäivälahja miehelleni.
Matka oli suunniteltu huolellisesti; vanhimman pojan lennot varattu Suomesta tänne Sveitsiin jo maaliskuussa, autovuokraamoon oltiin ensimmäistä kertaa yhteydessä helmikuun lopussa. Oli tärkeä löytää juuri oikeanlainen ferrari; malli, vuosimalli, väri yms. Aikaa vievää selvitystyö kuitenkin säästi rahaa jopa 1ooo euroa sillä esim täysin samaa autoa vuokrataan erinimisten yritysten nimissä (osoite sama) eri hintoihin. Riippuu vähän siitä, kenelle autonvuokra firman kotisivut on tarkoitettu.
Perheemme miehet lähtivät jo autoajelua edeltävänä päivänä kohti Milanoa. Noin 300 kilometrin matkaan meni pahimpana turistiaikana reilut kuusi tuntia. Hotelliin majoitumisen jälkeen oli ohjelmassa "tietenkin" käynti Milanon ferrarikaupassa. Ei muuten ollut ihan mikään pieni kioski, viisi kerrosta täynnä ferrarin punaista tavaraa.
Mukaan "tarttui" mm t-paitoja ja ferrarikirjoja.
Ajoa edeltävä päivä ja ilta oli täynnä odotusta, olihan edessä kaikille kolmelle "miehelle" ensimmäinen kosketus tähän autojen kuninkaaseen. Ehkä hieman jopa jännitystä oli ilmassa, kuulopuheiden mukaan vaikea ajettava. (ei kuulemma pidä paikkaansa) Varmaan mieltä myös kaivoi ajatus, mitä jos autolle tapahtuu jotakin (omavastuu ???).
Seuraavana aamuna aikaisin "pojat" olivat autovuokraamossa tutustumassa päivän leikkikaluun. Hmmm
Kahdella autolla lähdettiin kohti Garda-järveä. Pakko! Kolme ihmistä ja ferrarissa vain 2 paikkaa. Ajokortilliset vuorottelivat oman auton ja ferrarin ratissa.
Luulisi, että Italiasa ollaan näidin autojen kuninkaisiin totuttu niin että niiden näkeminen ei suuria tunteita herättäisi. Harhaluulo ! Eräänkin kerran vanhin poikani oli auton ratissa ja odotteli isää "tien poskessa". Ohi ajoi auto jonka kyydissä muutama italialainen poika, kaikilla ikkunat auki, käsi ulkona ja yhteen ääneen huusivat "Viva Ferrari"!
Entäpä huoltoasemat ja muut pysähdyspaikat. Heti oli auton ympärillä ihmisiä kuvaamassa ja kyselemässä. Mitä tapahtui kun auton luona ei ollut sen kuskia? Ihmiset kuvauttivat itseään Ferrariin nojailemassa. Hullua!

Tässä paidaton turisti kyselemässä loman kannalta tärkeitä tietoja punaisen auton toiminnoista . )
Yhden huoltoaseman hieman isommalla parkkipaikalla, jossa jopa hieman pääsi mutkittelemaan, rattiin hyppäsi nuorin poikani jolla ei vielä valitettavasti ajokorttia ole. Sen verran isä antoi "ajaa" että poika pääsee sanomaan miltä tuntuu ferrarin kaasua painaa. Täytyy sanoa, että en ole poikani kasvoilla kovin usein sellaista hymyä nähnyt kuin mitä "ajon" jälkeen oli. Tämänkin hymyn näin vain videon välityksellä.
Matkalaiset siis viettivät yhden kokonaisen päivän kadella avoautolla Italian auringon alla. Kun kerran miehistä oli kysymys niin arvattavaa on että etukäteis valmisteluissa ei oltu otettu huomioon auringon vaikutusta avoautoilla ajaettaessa. Upean ajokokemuksen lisäksi kaikilla oli tuomisenaan enemmän tai vähemmän palaneet kasvot ja käsivarret.
Upean päivän jälkeen auto kuitenkin piti palauttaa takaisin vuokraamoon. Kotona olevat tosin hieman jännittivät mahtavatko malttaa palauttaa vai tulevatko kotiin kahdella autolla : )
Tuskin malttoivat heti hotelliin päästyään mennä nukkumaan vaikka varmaan uni olisi maittanut. Päivän reitti ajattiin vielä hotellin läheisen pizzerian pöydän ääressä. pizzaa ja olutta nauttien.
Ferrarimatkailu ei kuitenkaan loppunut tähän päivään, vaan seuraavana aamuna kolmikko suuntasi auton nokan kotiosoitteen sijaan kohti Maranelloa. Olisi siellä Italiassa varmaan paljon muutakin ferrari aiheista nähtävää, mutta onneksi malttoivat kuitenkin jossain vaiheessa kääntyä kotimatkalle.
Oli todella upeaa saada kotiin kerrankin matkaansa tyytyväiset miehet. Uskon, että samanlainen matka tehdään lähivuosina uudestaan, toivottavasti siihen mennessä on voitettu lotossa ja matkaan miehet voivat lähteä omalla Ferrarilla.
Olin todella onnellinen mieheni ja poikieni puolesta, että heillä oli mahdollisuus kolmestaan viettää upea päivä juuri niinkuin itse halusivat. Leikkien isojen poikien leikkikalulla. Viva Ferrari !
