lauantai 1. elokuuta 2009

Hyvää itsenäisyyspäivää !













Elokuun ensimmäisenä päivänä 2009 Sveitsi viettää taas itsenäisyyspäiväänsä, 718 kertaa. Maan "vanhoillisuuden" huomioon ottaen tulee mieleeni, mahtaakohan itsenäisyyspäivän vieton perinteet paljoakaan muuttuneet näiden reilun 700 vuoden aikana. Luultavasi ainakaan ilotulitteita ei alkuvuosina "ammuttu" siinä määrin kuin tänä päivänä. 
Itsenäisyyspäivä näkyy niin katu kuin kyläkuvassakin suhteellisen vahvasti. Taloja koristavat puna-valkoiset sveitsin liput ja  jopa kaupoissa myytävät kananmunat on värjätty Sveitsin lipun värisiksi (punainen kananmuna jossa valkoinen risti)

Lähellä meitä asuu noin 40.vuotias Alex, yhdessä kissansa kanssa. Alex ilahduttaa "kulma kuntaamme" koristelemalla talonsa ulkopuolen eri juhlapyhien ja vuodenaikojen mukaan. Nyt pihassa liehuvat lukuisat sveitsinliput ym itsenäisyyspäivään liittyvät koristeet.

Meidän perhe ei kummemmin Sveitsin itsenäisyyspäivää juhli. Yksi pieni lippu on laitettu esille, meidän Marilyn koiraamme varten. Koiramme on nimittäin ainoa sveitsiläinen ja hän ei pahemmin juhlapäivästä välitä. Viettää enemmissä osin tämän päivän joko kylpyhuoneessa tai sohvan alla. Miksikö ? Pelkää reppana ilotulitteita....

On itse asiassa aika hieno, että itsenäisyyspäivä on näin kesällä. Nytkin mittari näyttää varjossa +28 astetta. Perheet juhlistavat päivää grillijuhlien teemoin, suku ja ystävät on kutsuttu mukaan. Illan pimetessä jatketaan yhdessä oloa istumalla pihoilla ja parvekkeilla, samalla nauttien upeista ilotulituksista.

Toki täälläkin saamme seurata tv:stä itsenäisyyspäivän juhlia. Juhlia vietetään pääkaupungissa Bernissä. Vieraat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja ihan niinkuin Suomessakin seuraavan päivän puheenaihe on joko onnistuneet tai epäonnistuneet asut.

Nyt lähden omalle terassille ja otan lasillisen mimosaa ihan vaan omaksi ilokseni ja ehkä yhden suullisen verran myös Sveitsin itsenäisyydelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti