Viva Ferrari !

Miltäs kuulostaisi, päivä Italiassa, punainen ferrari ja auringonpaiste.....

Pari viikkoa sitten meidän perheen miehet ajoivat Milanoon ja vuokrasivat päiväksi ferrarin käyttöönsä. Itse asiassa, päivä ferrarin kanssa oli syntymäpäivälahja miehelleni.

Matka oli suunniteltu huolellisesti; vanhimman pojan lennot varattu Suomesta tänne Sveitsiin jo maaliskuussa, autovuokraamoon oltiin ensimmäistä kertaa yhteydessä helmikuun lopussa. Oli tärkeä löytää juuri oikeanlainen ferrari; malli, vuosimalli, väri yms. Aikaa vievää selvitystyö kuitenkin säästi rahaa jopa 1ooo euroa sillä esim täysin samaa autoa vuokrataan erinimisten yritysten nimissä (osoite sama) eri hintoihin. Riippuu vähän siitä, kenelle autonvuokra firman kotisivut on tarkoitettu.

Perheemme miehet lähtivät jo autoajelua edeltävänä päivänä kohti Milanoa. Noin 300 kilometrin matkaan meni pahimpana turistiaikana reilut kuusi tuntia. Hotelliin majoitumisen jälkeen oli ohjelmassa "tietenkin" käynti Milanon ferrarikaupassa. Ei muuten ollut ihan mikään pieni kioski, viisi kerrosta täynnä ferrarin punaista tavaraa.

Mukaan "tarttui" mm t-paitoja ja ferrarikirjoja.

Ajoa edeltävä päivä ja ilta oli täynnä odotusta, olihan edessä kaikille kolmelle "miehelle" ensimmäinen kosketus tähän autojen kuninkaaseen. Ehkä hieman jopa jännitystä oli ilmassa, kuulopuheiden mukaan vaikea ajettava. (ei kuulemma pidä paikkaansa) Varmaan mieltä myös kaivoi ajatus, mitä jos autolle tapahtuu jotakin (omavastuu ???).

Seuraavana aamuna aikaisin "pojat" olivat autovuokraamossa tutustumassa päivän leikkikaluun. Hmmm

Kahdella autolla lähdettiin kohti Garda-järveä. Pakko! Kolme ihmistä ja ferrarissa vain 2 paikkaa. Ajokortilliset vuorottelivat oman auton ja ferrarin ratissa.

Luulisi, että Italiasa ollaan näidin autojen kuninkaisiin totuttu niin että niiden näkeminen ei suuria tunteita herättäisi. Harhaluulo ! Eräänkin kerran vanhin poikani oli auton ratissa ja odotteli isää "tien poskessa". Ohi ajoi auto jonka kyydissä muutama italialainen poika, kaikilla ikkunat auki, käsi ulkona ja yhteen ääneen huusivat "Viva Ferrari"!

Entäpä huoltoasemat ja muut pysähdyspaikat. Heti oli auton ympärillä ihmisiä kuvaamassa ja kyselemässä. Mitä tapahtui kun auton luona ei ollut sen kuskia? Ihmiset kuvauttivat itseään Ferrariin nojailemassa. Hullua!

Tässä paidaton turisti kyselemässä loman kannalta tärkeitä tietoja punaisen auton toiminnoista . )

Yhden huoltoaseman hieman isommalla parkkipaikalla, jossa jopa hieman pääsi mutkittelemaan, rattiin hyppäsi nuorin poikani jolla ei vielä valitettavasti ajokorttia ole. Sen verran isä antoi "ajaa" että poika pääsee sanomaan miltä tuntuu ferrarin kaasua painaa. Täytyy sanoa, että en ole poikani kasvoilla kovin usein sellaista hymyä nähnyt kuin mitä "ajon" jälkeen oli. Tämänkin hymyn näin vain videon välityksellä.

Matkalaiset siis viettivät yhden kokonaisen päivän kadella avoautolla Italian auringon alla. Kun kerran miehistä oli kysymys niin arvattavaa on että etukäteis valmisteluissa ei oltu otettu huomioon auringon vaikutusta avoautoilla ajaettaessa. Upean ajokokemuksen lisäksi kaikilla oli tuomisenaan enemmän tai vähemmän palaneet kasvot ja käsivarret.

Upean päivän jälkeen auto kuitenkin piti palauttaa takaisin vuokraamoon. Kotona olevat tosin hieman jännittivät mahtavatko malttaa palauttaa vai tulevatko kotiin kahdella autolla : )

Tuskin malttoivat heti hotelliin päästyään mennä nukkumaan vaikka varmaan uni olisi maittanut. Päivän reitti ajattiin vielä hotellin läheisen pizzerian pöydän ääressä. pizzaa ja olutta nauttien.

Ferrarimatkailu ei kuitenkaan loppunut tähän päivään, vaan seuraavana aamuna kolmikko suuntasi auton nokan kotiosoitteen sijaan kohti Maranelloa. Olisi siellä Italiassa varmaan paljon muutakin ferrari aiheista nähtävää, mutta onneksi malttoivat kuitenkin jossain vaiheessa kääntyä kotimatkalle.

Oli todella upeaa saada kotiin kerrankin matkaansa tyytyväiset miehet. Uskon, että samanlainen matka tehdään lähivuosina uudestaan, toivottavasti siihen mennessä on voitettu lotossa ja matkaan miehet voivat lähteä omalla Ferrarilla.

Olin todella onnellinen mieheni ja poikieni puolesta, että heillä oli mahdollisuus kolmestaan viettää upea päivä juuri niinkuin itse halusivat. Leikkien isojen poikien leikkikalulla. Viva Ferrari !

Hyvää itsenäisyyspäivää !

Elokuun ensimmäisenä päivänä 2009 Sveitsi viettää taas itsenäisyyspäiväänsä, 718 kertaa. Maan "vanhoillisuuden" huomioon ottaen tulee mieleeni, mahtaakohan itsenäisyyspäivän vieton perinteet paljoakaan muuttuneet näiden reilun 700 vuoden aikana. Luultavasi ainakaan ilotulitteita ei alkuvuosina "ammuttu" siinä määrin kuin tänä päivänä. 

Itsenäisyyspäivä näkyy niin katu kuin kyläkuvassakin suhteellisen vahvasti. Taloja koristavat puna-valkoiset sveitsin liput ja  jopa kaupoissa myytävät kananmunat on värjätty Sveitsin lipun värisiksi (punainen kananmuna jossa valkoinen risti)

Lähellä meitä asuu noin 40.vuotias Alex, yhdessä kissansa kanssa. Alex ilahduttaa "kulma kuntaamme" koristelemalla talonsa ulkopuolen eri juhlapyhien ja vuodenaikojen mukaan. Nyt pihassa liehuvat lukuisat sveitsinliput ym itsenäisyyspäivään liittyvät koristeet.

Meidän perhe ei kummemmin Sveitsin itsenäisyyspäivää juhli. Yksi pieni lippu on laitettu esille, meidän Marilyn koiraamme varten. Koiramme on nimittäin ainoa sveitsiläinen ja hän ei pahemmin juhlapäivästä välitä. Viettää enemmissä osin tämän päivän joko kylpyhuoneessa tai sohvan alla. Miksikö ? Pelkää reppana ilotulitteita....

On itse asiassa aika hieno, että itsenäisyyspäivä on näin kesällä. Nytkin mittari näyttää varjossa +28 astetta. Perheet juhlistavat päivää grillijuhlien teemoin, suku ja ystävät on kutsuttu mukaan. Illan pimetessä jatketaan yhdessä oloa istumalla pihoilla ja parvekkeilla, samalla nauttien upeista ilotulituksista.

Toki täälläkin saamme seurata tv:stä itsenäisyyspäivän juhlia. Juhlia vietetään pääkaupungissa Bernissä. Vieraat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja ihan niinkuin Suomessakin seuraavan päivän puheenaihe on joko onnistuneet tai epäonnistuneet asut.

Nyt lähden omalle terassille ja otan lasillisen mimosaa ihan vaan omaksi ilokseni ja ehkä yhden suullisen verran myös Sveitsin itsenäisyydelle. 

Yhtä kokemusta rikkaampana

Palasin eilen pikaiselta pyrähdykseltä Libanonista kotiin Zürichin kupeeseen. Olipa upea matka, vaikka kestikin vain muutaman päivän. Lensin perjantaina Beirutiin 16-vuotiaan poikani kanssa. Beirutin lentokentällä meitä oli vastassa poikani libanonilainen koulukaveri. Yöllä ajoimme Beirutista Bekaan laaksossa olevaan pienehköön kaupunkiin nimeltä Chtaura. Liikenne oli yhtä kaaosta, mutta kuitenkin joustavaa. Torvet soivat, mutta yhtään keskisormea en nähnyt ; D Suurimman "ongelman" öisessä liikenteessä aiheuttivat vanhat, ylikuormitetut kuorma-autot ja rekat. Tie oli huonossa kunnossa, osittain vuoden 2006 pommitusten jäljiltä. Muutaman kerran meidät pysäytettiin vartioaseman kohdalla. Ei mitään vakavaa, tsekkasivat vain että autossa olevilla on turvavyöt. Turvavöiden käyttöpakko on astunut Libanonissa voimaan suhteellisen vähän aikaa sitten. Meitä vastassa olleet "paikalliset" tiesivät vartioasemien sijainnin ja turvavyöt he laittoivat päälle ainoastaan lähestyttäessä tsekkaus paikkoja. Turvallisesti pääsimme perille lämpöisessä, pimeässä yössä.

Pari päivää kiertelin Bekaanlaaksoa paikallisen isäntäperheen rouvan kanssa. Tosi upea ja ilmastollisesti miellyttävä paikka. Miellyttävä tuuli viilensi auringon lämmittävää ihoa. 

Sunnuntaina illansuussa lähdin yksin Beirutiin, tarkoituksenani tutustua tuohon sodan runtelemaan kaupunkiin vähän tarkemmin. Löysin mukanvan pikku hotellin yhdeltä  kuuluisan Hamra streetin poikkikadulta. 

Maanantaina heti aamiaisen jälkeen lähdin kiertelmään Beirutia. Löysin kadulta tosi hyvän ja kielitaitoisen taksikuskin, auto oli uusi ja ilmastoinnilla varustettu. Kuski vei minut aina haluamaani kohteeseen ja kun tarvitsin häntä niin ei tarvinnut kuin soittaa ja kuski oli hetken kuluttua viemässä minua toiseen kohteeseen. 

Tiistaina isäntäperheeni kuljettaja tuli hakemaan minua päivän retkelle rannikolle Beirutin yläpuolella olevaan kaupunkiin nimeltä Byblos (Jbail). Kuljettaja toimi kaupungissa oppaanani ja matkalla kertoi sotaisan vuoden 2006 tapahtumista sekä selvitti millainen asema esim Libanonin palestiinalaisilla on Libanonissa tänä päivänä. Upea päivä; pyrähdys merellä, lounaaksi rantaravintolassa grillattua tuoretta kalaa. Päivän päätteksi kävin vielä tutustumassa ristiretkeilijöiden linnan raunioihin.

Ei matkani ollut pelkästään maisemien ja raunioiden ihastelua, vaan myös kunnon shoppailun sain sovitettua ohjelmaan. Beirutissa se oli jopa helppoa, sillä kaupungissa on useita TODELLA upeita ostoskeskuksia. Suomen ja jopa Sveitsin ostarit jäävät toiseksi.  Yhtenä iltana rankan päivän jälkeen hemmottelin itseäni hotellin vieressä olevassa "salongissa" käsi- ja jalkahoidolla sekä hieronnalla. Salonki on vähän liioiteltu ilmaisu ko paikalle. Salongin omisti Aunt Jessy ja töissä oli varmaan siskon/veljen tyttö kauko-idästä sekä huivipäinen libanonilais rouva. Palvelu oli hyvä, vaikka puitteet lähes surkeat. 

Päiviä ja välillä öitäkin rytmitti ajoittaiset sähkökatkokset. Eipä ne tuntuneet kuitenkaan paikallista väestöä häiritsevän. Töiden tekeminen ja kaupan käyminen lopetettiin siksi aikaa kun katkokset kestivät. 

Vaikka Beirutin liikenne on yhtä kaaosta, meteli kova, paikat vähän rempallaan jäi matkasta todella hyvä mieli. Libanonissa osataan ottaa asiat ja elämä vastaan sellaisena kuin se tulee.  

Kotiin tulin yhtä kokemusta rikkaampana ja iloisena siitä että lähdin poikaani "saattamaan" ystävänsä luokse Libanoniin.